Identiteettivarkaudella tarkoitetaan toisen ihmisen henkilötietojen kuten henkilötunnuksen tai nimen ja osoitteen oikeudetonta käyttöä hyötymistarkoituksessa. Identiteettivarkautta ei itsessään ole Suomessa kriminalisoitu. Tausta-ajatus on liittynyt kaiketi siihen, että varkaus voi kohdistua vain irtaimeen omaisuuteen. Kuitenkin kyseessä voi oikeudellisesti olla mm. kunnianloukkaus, petos tai maksuvälinepetos.

Identiteettivarkaudet ovat rehottaneet kansainvälisesti erilaisissa mittasuhteissa riippuen maasta. Varsinkin yhdysvalloissa niitä on raportoitu olevan vuositasolla miljoonia. Osa näyttäytyy treffipalvelujen väärinkäytöksinä kuten väärien henkilötietojen ja valeprofiilien perustamisien muodossa, mutta suuri osa liittyy erilaisiin maksuväline- ja pikavippipetoksiin. Myös terveydenhuollossa toisena henkilönä esiintymisellä koitetaan luistella kalliista hoitomaksuista, vaikka ei varmaankaan ymmärretä mitä ongelmia siitä voi tulla omalla tai oikean toisen henkilön hoidolle.

Jokainen voi koittaa suojautua identiteettivarkaalta pitämällä henkilötietoja sisältävät asiakirjat sekä maksuvälinekortit ja niihin liittyvät tunnusluvut huolellisesti tallessa eikä sivullisten ulottuvilla. Yksi tärkeä keino on huolehtia tietosuojattavan jätteen oikeaoppisesta hävittämisestä ja tietokoneiden sekä mobiililaitteiden lukitsemisesta ja suojaamisesta tunnussanoin/suojakoodein. Lisäksi välillä on syytä käyttää henkilötietolain suomaa tarkastusoikeutta varmistaakseen mitä itsestä on eri henkilörekistereihin tallennettu.

Suomessa identiteettivarkauksiin liittyvää lainsäädäntöä ajetaan nyt ajan tasalle. Tärkeimpänä taustalähteenä on hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain eräiden tietoverkkorikoksia koskevien säännösten muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 232/2014)

”Pakkokeinolakia ja poliisilakia muutettaisiin vastaamaan edellä mainittuja rikoslain muutoksia. Lisäksi rikoslakiin lisättäisiin uusi identiteettivarkautta koskeva säännös. Identiteettivarkaus olisi asianomistajarikos. Identiteettivarkaus lisättäisiin myös sotilasoikeudenkäyntilaissa tarkoitettujen sotilasoikeudenkäyntiasiana käsiteltävien rikosten listaan. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 4 päivänä syyskuuta 2015, jolloin direktiivi on pantava jäsenvaltioissa täytäntöön.”

Jäämme siis täälläkin palvelussa odottamaan, koska jotain uutta kerrottavaa ilmaantuu. Siihen asti: Pitäkäähän henkilötiedoistanne huolta ja hauskaa Wappua!

Sivustomme on alkanut herättämään kiinnostusta ja sillä on jo runsaasti vierailijoita. Rekisteröityminen on heti alkupäivinä lähtenyt käyntiin, vaikka muutamia teknisiäkin virhetilanteita on alkuvaiheessa ollut. Kiitos kun niistä on informoitu ylläpitoon ja vikatilanteet on näin heti saatu korjattua ja nyt kaikki rulettaa. Mikäli sinulla on ongelmia rekisteröitymisessä tai muutoin sivustomme käytössä niin ota yhteyttä ja informoi ongelmista sivustomme ylläpitoon Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toivomme lisää tietosuoja-asioista kiinnostuneita mukaan rekisteröitymään palveluumme, ja verkostoitumaan sekä seuraamaan ja osallistumaan palvelumme keskustelupaikalla keskusteluihin. Rekisteröitymällä pääset tutustumaan sivustomme koko oppimismateriaaliin. Rekisteröityminen ja palvelumme on maksutonta.

Keskustelupaikalla tavataan!